Athene II

Sinä luot katseesi minuun,

silmissäsi pilkahtaa Ares

Kaupunki ajautuu kaaokseen

valtaväylät ruuhkautuvat

enkä pysty enää pakenemaan

Kun ylität rajan, muista:

kaikki sallittu ei ole kannattavaa,

sokea sodankäynti ei suojele sydämiä.

Sunnuntain muusa

Pakkanen piirtää puille kuuraisen kruunun

liekki kynttilässä hakee hyvää asentoa

ylitseni vyöryy hyökyaaltona säkeitä,

lukemattomia, lukuisia, pian luettuja, syvään hengitettyjä,

hengästyttäviä

Vielä jonain päivänä

minä etsin itsestäni runon

johon sinut on kirjoitettu

Ohjeita nuorelle runoilijalle

Sinulla pitää olla
jotain mitä sanoa
yksi riittävän väkevä vastalause
ja kymmenen hämmentävää kysymystä
joiden ilmajuuret kurkottavat aina kauemmas

Minä kirjoitan tätä minuutta
siinä on kymmenen varmahkoa vastalausetta
ja yksi kysymys
johon kukaan ei jaksa vastata

Yhtäkkiä ohitseni on juossut

Yhtäkkiä ohitseni on juossut
kokonainen sukupolvi runoilijoita
tuoreita, innokkaita, ahnaita
valmiita ottamaan itselleen sen tilan
jonka he kokevat ansaitsevansa

Pakkohan se on antaa

Minä istun Vakiopaineen nurkkapöydässä
kirjoitan yhä sitä samaa runoa jota kukaan ei tule koskaan lukemaan

Kun he pitävät säkeistöjen välissä painokkaan hiljaisuuden
minä havahdun sanoistani taputtamaan

Mutta esitys ei vielä loppunutkaan.

Saarikoski

Istumme iltaa kynttilänvalossa
kunnes katse on raskas ja silmiä kirveltää

Hänen joka sanaansa on kirjoitettu arvoitus
minä väsyn, otan asiat niin kuin ne ovat;
maalla on karheat varpaat ja kuu järvessä näyttää aikaa
Ei hän tasan niin sanonut
mutta saatte ajatuksesta kiinni, you know

Vielä vuosia kuolemansa jälkeen häntä muistetaan

Minä haparoin otetta
kynttilänvalossa jossa
varjot ovat paksuja ja tahmeita

Leikin loppu

Me kasvoimme yhdessä aikuisiksi

ja siksi kai erotessamme olemme taas

vain kaksi surkeaa kakaraa

Sinä itket, iso poika

ja minä otan sinut syliin hellästi kuin posliininuken

vaikka samaan aikaan käsittelen meitä varomattomasti

                             ja kaikki palasina lattialla

Sinä huudat, että minä vain leikin kotia

kädet korvilla, tää ei nyt jaksais kuunnella

väität minun olevan epäkypsä, lapsellinen

Rakas, etkö muista:

Se, joka haukkuu toista, on ite.

Athene

Ne puhuvat sinun katseestasi

jonka edessä valtakunnat vaikenevat

Minä suljen silmäni etten näkisi

Sodankäynnin taidoista jaloin

on luovuttaa

kun tietää häviävänsä kuitenkin

Sinä riisut minut aseista

sanoista

tekosyistä

Sitten katosivat sanat

Ensin katosi purkautumaton itku

sitten katosivat sanat

Olen saapunut hetkeen

jossa kaikki kirkkaana nähty

on muuttunut todeksi

Ja samaan aikaan

kaiken tämän ulkopuolella

tuuli hakkaa ikkunoita

En jaksa enää pelätä

näitä myrskyjä on jo nähty

Nyt niiden kanssa on vain opittava elämään.

Suora sitaatti

"Joskus vaatii rohkeutta
seistä omilla jaloillaan."

Tämä ei ole kielikuva,
ei aforismi auringonlaskutaustalla.

Tämä on suora sitaatti
sairaskertomuksesta.

Abjekti

En ole nainen,
en neutri.
En nosta leukaani uhmakkaasti
kertoakseni maskuliineista,
feminiineistä
ihmisyyden poetiikan riimeistä

Sinä istut subjektipositiossasi
ja kirjoitat minulle omaani
mutta näet vain lyhyet hiukset ja punatut huulet

ja mietit,
mitä tuo voisi olla,
mitä sinä et ainakaan ole.

Plejadit

Sinä, salaperäinen,
loistat kaunista valoasi
vain kun en katso suoraan kohti

Torstai 15. elokuuta

Lapset pelaavat
petankkia lätäkössä

Aurinko läpäisee raskaan sateen
sokaisee asvaltin,
kimpoaa haavanlehtiin
ja niiltä takaisin

Elokuu kiertyy niskahiuksiin
korvan taakse
takinkauluksesta sisään

kylmiä väreitä
aavistuksia syksystä

Unennäkijä III

Huuda, unennäkijä, huuda

huuda perkeleesi ulos
huuda niin kuin ne olisivat totta

Ei ole enää taloa
ei naista joka kantaa valoa
tajunnan rajoilla tanssivat hahmot
tanssivat nauravat narrin kasvoin

Nainen on poissa
ja tänä yönä hän pelokseen huomaa
unissaan olleen vähemmän totta
kuin uskalsi koskaan


Kaikki näkevät unia
mutta vain harvat katsovat

---

Unennäkijä I
Unennäkijä II

Unennäkijä I

Nukumme huoneessa
joka on talossa
jossa on monia muitakin huoneita
joista meillä ei tietoa

Kunnes tulee aavistus
haave
ihminen
aave
tarttuu kiinni hartioista

Ja minä huudan
talossa
täällä
rajalla

Heräämme huoneesta
joka on talossa
jossa on vain kaksi huonetta
jotka me luulemme tuntevamme

Askelenmitan päähän

Astu luokseni
askelenmitan päähän

etkä enää tiedä,
missä olet


enkä minä

Minä etsin sinusta miestä

Minä etsin sinusta miestä

mutta paitasi alla ainoastaan

poika ilman peilikuvaa,

epävarma sydän,

ihmisenriekaleita;

poika, joka

rakastaa

ei rakasta

rakastaa

ei.

Jos sinä uskaltaisit,

tietäisit jo.

Kulku omalla vastuulla

Täällä ei taputella selkään.

Jokainen isku on puukko tuppea myöten ytimessä.

Ei naureta sydämen kyllyydestä, vatsan pohjasta.

Itkut kyllä irtoavat lyhyestäkin ilosta.

Ei astella reippaasti tai rehvakkaasti.

Maailmanomistajan askeleet ovat vain niille,

joilla on voimaa kantaa maailma harteillaan.

Hengenvaaralliseksi pudotukseksi riittää varomaton askel

jalkakäytävän reunan yli.

Tuokiokuva kesäyöstä

Lakanat tuoksuvat sateelle
kesänraikkaalle mökille
aamuyöstä laulaville linnuille

Sinä hymyilet vierelläni
näet unta kesästä ympärillämme

Viiden vuoden hiljaisuuden jälkeen

Viiden vuoden hiljaisuuden jälkeen

kirjoitan sinulle kirjeen

jossa en sano sanaakaan

Seison keskellä risteystä

Juuri ennen kuin suljen silmäni

valkea lintu repii auki mustina roikkuvat pilvet

Myrsky ei ole kaukana

Kuljen tietä

Kuljen tietä

jonka varrella

tuttuja puita, tukevia oksia

joiden varaan ripustaa surunsa

joihin hirttää ilonsa

Kuljen tätä tuttua tietä

rakkauteni roikkuvat oksilla

päät painuksissa

Yllättäen sinä olit siinä

Haluaisin sanoa
yllättäen sinä olit siinä
muttei tässä ole mitään yllättävää

Kaikki tämä kahden ihmisen tahtoa
tavoittaa jotain kauan sitten unohtunutta
kaivaa esiin se surullinen soundtrack
ja velloa siinä niin kuin se ei totta olisikaan

Se on vain ikävä fakta:
sinä et ole enää hän
minä en ole enää sinulle sinä

Kivun henkilötunnus

Minulta kysytään
nimeä asioille,
joita en osaa edes kuvailla

Sille on koodi, kirjain ja kolme numeroa
henkilötunnus helpottamaan asiointia
Kansaneläkelaitoksen kanssa

Minulta kysytään
nimeä ja olemusta asioille
joita en jaksaisi enää kuvailla, luonnehtia ja analysoida

Päiviemme kirjaan

Ottaisin kantaakseni sinunkin taakkasi

jollei puolet siitä olisi jo harteillani

minun kipuani

Kuka meille kirjoittaa

päiviemme kirjaan

näitä raskaita säkeitä?

Pitkäperjantai

Hetken ajan

aurinko välkähti rantavedessä

suutelin sinua

ja unohdin

Isän, Pojan ja Pyhän Hengen

sen lyhyen hetken

rakastin sinua

enemmän kuin Jumalaani

Sodassa ja parisuhteessa kaikki on sallittua

Varo, vastassasi on nainen!

Kaikkea sanomaasi tullaan varmasti käyttämään sinua vastaan

Vaikeneminen on myöntymisen merkki

Äänenpainosi tullaan analysoimaan huolella

myös niistä ajatuksista, joita et koskaan uskalla ääneen sanoa

Kohtaamattomalle

I
Se olisi raskaankuuma kesäpäivä,

juna olisi myöhässä vähintään vartin.

Sinä hymyilisit varovasti,

  ehkä minäkin uskaltaisin.

II

Sinä hymyilisit yhä varovasti

katsoisit minua tuopin yli.

Minä en enää pelkäisi,

sillä sinä olisit siinä,

itsenäsi, ulkopuolellani,

etkä pakenisi, sillä matka

minusta sinuun olisi yhä pitkä.

III

Olisi syysilta,

sinä, minä sylissäni kitara.

Olisi kaksi avaruutta,

kahden todellisuutta.

Hetkeksi ne risteäisivät

niin, että näkisin valosi.

Kuinka monta aurinkoa voi ihmisessä olla.

En nähnyt tänään Kassiopeiaa

En nähnyt tänään Kassiopeiaa

en Linnunrataa sen takana

Katselin silmiesi ilkikurista tuiketta

kylmää, tavoittamatonta

Näinä tähtikirkkaina öinä

Näinä tähtikirkkaina öinä

päästän ajatuksiini hänet

joka luuli puhuvansa itsestään

vaikka kertoi tähdistä

niiden etäisyyksistä

Samaan kapeaan sänkyyn

mahtui kaksi ihmistä

todellisen syntymänsä kynnyksellä

Jokaisen aamun tullen

päästän ajatuksistani hänet

joka hohti vuosien takaa

Valonsa ei koskaan kerro

onko hän yhä

Oli haave

Oli haave

oli innostus

oli hulluus

Oli myös selkä

toisaalta vähän liian suora

toisaalta vähän liian kiero

Oli typeryys

tuli realismi

Ja nyt se juoksee ja juoksee

uima-altaassa sitä yhtä ja samaa saatanan ympyrää

Haave on yhä

ja hulluus

Luomiskertomus 1.1

Käärin hihat ja ryhdyin hommiin

kynä kouraan ja toimeksi!

Työväline oli rujo,

vaan eipä erityisen kaunista

ollut materiaalikaan.

Loin ja loin ja loin.

Hiki tuli.

Vituttikin.

Ihan niin kuin tätä paskaa ei olisi jo muutenkin ihan riittävästi.

Luomiskertomus 1.0

Käärin hihat ja ryhdyin hommiin

lapio kouraan ja toimeksi!

Työväline oli rujo,

vaan eipä erityisen kaunista

ollut materiaalikaan.

Loin ja loin ja loin.

Hiki tuli.

Vituttikin.

Ihan niin kuin tätä paskaa ei olisi jo muutenkin ihan riittävästi.

Sinä olit painajainen ja paha uni

Sinä olit painajainen ja paha uni

alusta alkaen

puhuit totta

valehtelijan suulla

Enkä tiennyt

vihaisinko vai rakastaisinko

Ja se sotakirves

se, jonka piilotin

käden ulottuville, selän taakse

karhea hamara nikamia painaen

se kävi liian raskaaksi kantaa

Kuinka ironista onkaan

että sinä joka vain otit ja otit

(omasi ja minunkin)

annoit minulle

rakkaimpani

Runojeni puhuteltu

Sinä luulet olevasi

runojeni puhuteltu

Mutta rakas,

ei näissä runoissa ole sinua

ei minua

ei mitään meitä

Vain vuosia sitten haalenneet ääriviivat

ja hennosti väritettyjä unia

Vierailla kallioilla

Vain muutaman askeleen päässä

mustana vesi, murhe

Silloin ihmettelin

miksi reitittömän veden yllä

välkkyi yksinäinen majakka

myöhemmin ymmärsin

sen olisi pitänyt johdattaa

onneton eksynyt toivottomasti rakastunut

tumman veden toiselle puolen

pois päivien pyörteistä

joiden kulkuun minulla ei valtaa

yhä ne vievät

Mies sohvalla

Aivan yllättäen

me löysimme toisemme

samalta sohvalta

niin lähekkäin, että puolet istuma-alasta

jäi käyttämättä

Eikä siinä ole mitään ihmeellistä

että löydän sinut yhteiseltä sohvaltamme

Mutta siinä on jotain ihmeellistä,

miten rakastun sinuun

päivä toisensa jälkeen